IMG_9079

Tilaa epämiellyttäville keskusteluille – brittitaiteilija Scottee vierailee Turussa

TIEDOTE 26.9.2017

Palkitun brittitaiteilija Scotteen provosoivat teokset antavat tilaa ikävien ja epämiellyttävien keskustelujen syntymiselle. 2.-8.10.2017 järjestettävän taiteilijavierailun yhteydessä pureudutaan taiteen ammattilaisten kanssa suomalaisuuteen ja taiteilijuuteen liittyviin jännitteisiin ja ristiriitoihin. Ohjelma pitää sisällään muun muassa keskusteluita, työpajoja ja luentoperformanssin.  

Scottee on huomionkipeä häirikkö, joka ei ole taiteilijana helposti määriteltävissä. Hänen ulkopuolisuutta, rotua, seksuaalisuutta, luokkaa, ikää ja sukupuolta käsittelevät teoksensa ovat usein hävyttömiä ja jättävät katsojansa häkeltyneiksi. Teokset luovat tilan, jossa altavastaaja nousee näkymättömistä eturiviin. Samalla ne antavat tilaa myös epämiellyttävien keskustelujen syntymiselle. Scotteen teoksia on nähty mm. Tate Modernissa ja Royal Opera Housessa.

Turun taiteilijavierailun yhteydessä pureudutaan suomalaisuuteen ja taiteilijuuteen liittyviin kysymyksiin, jännitteisiin ja ristiriitoihin. Osana tanssin kentän toimijoiden Kiertoliike 2017 -ammattilaisfoorumia, Scottee esittää provosoivan Why Should We Bother? -luentoperformanssin. Performanssi palauttaa taiteen ammattilaiset peruskysymyksen äärelle: miksi teemme taidetta ja ketä varten? Luentoperformanssi järjestetään perjantaina 6.10.2017 Valtion Virastotalolla (Itsenäisyydenaukio 2, Turku). Tapahtuma on maksullinen ja siihen on ennakkoilmoittautuminen 29.9.2017 mennessä, https://kiertoliike.tanssintalo.fi/ilmoittautuminen/

Erityisesti yhteisötaiteen kentän toimijoille suunnatussa Go F***k Yourself – työpajassa  tutkitaan asioita, joista Suomessa ei haluta tai olla totuttu puhumaan. Aiemmin viikolla järjestetyssä pajassa syntyneet, omaelämäkerrallisiin aineksiin ja sosiopoliittisiin salaisuuksiin pohjautuvat protestit esitetään yleisölle lauantaina 7.10.2017 New Performance Turku Festivalin iltaklubilla, TEHDAS Teatterilla (Itäinen Rantakatu 64, Turku). Klubille on vapaa pääsy, ikäraja K-18.

Viikon päättää kaikille avoin artist talk sunnuntaina 8.10.2017 kello 14:30-15:30 galleria Titanikilla (Itäinen Rantakatu 8, Turku). Tämän jälkeen Scottee suuntaa Mynämäelle, käynnistämään yhteistyötä Saaren kartanon yhteisötaiteilija Pia Bartschin kanssa.

Vierailun järjestävät Taiteen edistämiskeskus, Yhteisötaide VOL.2 -verkosto sekä Kiertoliike 2017 -ammattilaisfoorumi (Tanssin talo Helsinki ja Läntinen tanssin aluekeskus), New Performance Turku Festival, LADAF Live Art Development Agency Finland, Presentaatio ry, Frame contemporary art Finland ja Koneen Säätiön ylläpitämä taiteilija- ja tutkijaresidenssi Saaren kartano.  Vierailu on osa Taiteen edistämiskeskuksen kantaaottavan taiteen Ääneen! Out Loud! -sarjaa, jossa taiteen eri keinoin kehitetään työkaluja oman äänen kuuluville saattamiseen.

Lisätietoja:

Yhteydenotot:

  • Mediayhteydenotot: Roxanne Carney, roxanne@scottee.co uk
  • Vierailuun liittyvät muut asiat ja kysymykset: Suvi Solkio, suvi.solkio@taike.fi

original-2original-3

DSC05595

Tallenna